blogi

 

Siteseq

Siteseq sai alkunsa 2010, kun yrityksen perustaja Janne Rantala huomasi, että markkinoilta puuttui tekijä, joka olisi tuottanut kohtuuhintaisia, räätälöityjä ja laadukkaita nettisivuja, jotka aidosti tukisivat suomalaisten yhtiöiden liiketoimintaa. Olihan taustalla kokemusta jo 90-luvun internetin alkuajoista lähtien.

Siteseq lähti laajentumaan ja kolmannen vuoden jälkeen se oli jo selkeästi noussut Suomen kärkikastiin vuosittaisten projektien määrillä mitattuna. Yritys teki edelleen "perusnettisivuja", mutta kysyntä alkoi selkeästi kasvamaan erikoisprojektien, erikoistoimintojen ja muiden palveluiden puolelle. Pian päätettiin, että on tehtävä järkevin mahdollinen teko - laitettava isompi vaihde silmään.

Vuonna 2014 Siteseq loi uuden organisaatiomallin ja laati toimintaperiaatteensa aiempien arvojensa mukaisesti. Samalla yrityksen oma "Pro"- alusta oli alkanut kehittyä laajaksi tuotantoalustaksi nettimaailmaan. Oli syytä pystyä keskittymään olennaiseen.

Vuonna 2015 aikana nämä uudet periaatteet jalkautettiin organisaatioon ja samalla herätettiin henkiin start up -henkisyys, vaikka viides toimintavuosi olikin jo käynnissä.

Vuonna 2016 Siteseq työllistää 13 alansa ammattilaista.

Se mistä kaikki alkoi vuonna 2010, on nyt kantava voima yrityksen toiminnassa. Siteseq palvelee räätälöidysti kaiken kokoisia yrityksiä, tarjoaa monipuolisesti lähes kaikkia digi-alan palveluita ja pitää kustannustasonsa matalana innovoimalla jatkuvasti uusia tapoja tehdä asioita järkevämmin.

- Me voimme hoitaa puolestasi laajalti erinäisiä tukitoimintoja yrityksellesi - keskity olennaiseen, niin mekin teemme.